tiistai 4. marraskuuta 2014

Loppu tekosyille.

Päivä 23

Miten onnellinen voi ihminen olla, kun saa syödä oikeaa ruokaa! Ai että! Vaikka pussikeitot ja -pirtelöt hyviä olivatkin, on mukava syödä vaihteeksi jotain ihan tavallista. Tavallista, normaalia ja vieläpä terveellistä. 

Suunnittelin eilen vielä ennen nukkumaanmenoa tämän päivän ruoat. Helpompaa, kun tietää jo etukäteen mitä aikoo syödä, ei pääse lipsumaan suunnitellusta.

Näillä mentiin:

Aamupala klo 9.45
Kaurapuuroa ja raejuustoa: 202,5 kcal

Lounas klo 12.25
Nutrilett Mochaccino -pirtelö: 210 kcal

Välipala klo 15.00
Nutrilett Seasalt & chocolate -patukka: 236 kcal

Päivällinen klo 18.00
Paistettuja kirjolohisuikaleita (maustamattomia), jäävuorisalaattia, Lempi-salaattia, kurkkua, tomaattia, avokadoa: 392 kcal

Iltapala klo 21.00
Nutrilett Rich brownie -patukka: 209 kcal

Yhteensä 1249,5 kcal

Meni 50 kaloria yli, olisi pitänyt jättää avokado pois salaatista.

Mutta, onneksi tuo ylimääräinen tuli kulutettua. Kävin lenkillä. Voi kyllä! Koko päivä siinä meni mutta kävin lenkillä! Päivä meni tekosyitä keksiessä. Aamulla en ollut syönyt aamupalaa ennen kuin lähdettiin viemään isoveikkaa päikkyn, ei voi tyhjällä vatsalla mennä. Päivällä kun poitsu haettiin oli niin hämärää, ei voi mennä. Sitten ajattelin, että jos sitten kun isäntä tulee kotiin ja olen itse syönyt päivälliseni. Ei ei, sataa vettä ja on jo niin pimeääkin. Tiesin kyllä että mentävä olisi ja kun pää oli täynnä tekosyitä ja niiden tekosyitä, aloin jo voida pahoin. Olin jo tosi vihainen itselleni. Kun tarpeeksi olin rypenyt itsesäälissä ja -vihassa, lähdin lenkille jo pelkästään siksi, että voisin ITSELLENI näyttää pitkää nenää, että katsoppas, kyllä minä lähden lenkille. Ja kyllä kannatti. Olo on monin kerroin parempi, paikat on hajalla enkä varmaan kovin hyvin pääse aamulla sängystä ylös. Mutta p*****e, minä tein sen!! Ja tietysti, jotta ei liian helpolla itseäni päästäisi, päätin HÖLKÄTÄ! Puolet matkasta meni hyvin hölkätessä, loppumatka ylämäkeen reippaasti kävellen. Pääsinpähän näyttämään itselleni. Jes!

Mitä huominen tuo tullessaan, en vielä tiedä. Jonkinlainen hahmotelma on päässä siitä mitä syön, mutta ei mitään tarkempaa. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin kohti huomista :)

Vielä kuvallista todistusaineisto päivästä...

Herkkukaurapuuroa kera raejuuston...

Ehkä maailman herkullisin ja upein salaattiannos!

Kävin OIKEASTI lenkillä! \o/

Toivottavasti kuvista saa selvää, en vielä ole hoksannut miten niistä saisi isompia... Neuvot otetaan vastaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti