tiistai 21. lokakuuta 2014

Terveisiä risukasasta.

Päivä 9

Meinaan mennä jo laskuissa sekaisin siitä, monesko laihispäivä tänään on.

Päivän fiilis? Aamu oli taas yhtä mörrimöykkyilyä eikä se ole koko päivänä kunnolla mennyt ohitse. Kaikki asiat ärsyttää jos ne ei mene niin kuin itse haluaa. Onneksi laihduttaminen sentään sujuu. Aamupäivällä tunsin nälkääkin, luulen että se oli alitajuntani reaktio ahdistukseen jota silloin koin. Vanhasta muistista alitajunta ilmoitti, että fiilis kohenee kyllä kun alat jotain puputtamaan. Alitajunta ei kuitenkaan taida tietää, että muu kroppa ei nyt suostu tuollaisiin olenkaan, joten se nälän tunne kuitattiin juomalla vettä ja antamalla asian vain olla. Alitajunta luovutti, koska illalla ei ole enää ollut nälkä enkä ole tuijotellut kelloa katsoakseni koska taas saisin syödä. 

Olen aina ollut tunnesyöppö. Jos ahdistaa ja harmittaa, syön. Jos olen yksinäinen, syön. Olen siis syönyt aika paljon. Syömisen jälkeen harmittaa ja ahdistaa enemmän. Ikuinen noidankehä jonka toivottavasti olen nyt saanut katkeamaan ikuisiksi ajoiksi.

Klo 7.40 aamupala
Kauraleipä, levite, leikkele + kurkkua
Yhteensä 146 kcal

Klo 10.00 lounas
Nutrilett Choholate chip cookie -patukka
Yhteensä 228 kcal

Klo 12.30 välipala
Nutrilett Fresh & fruity -smoothie
Yhteensä 210 kcal

Klo 14.45 välipala
Nutrilett Seasalt & chocolate -patukka
Yhteensä 236 kcal

Klo 16.45 välipala
Musta tee 2,5 dl
Digestive-keksi x 1
Yhteensä 70 kcal

Klo 19.00 iltapala 1
Megamix-pakastevihanneksia (porkkana, keltainen porkkana, parsakaali, vesikastanja)
Yhteensä 82 kcal

Klo 21.35 iltapala 2
Kauraleipä, levite, leikkele + kurkkua
Yhteensä 198 kcal

Syöty yhteensä 1170 kcal

Vettä juotu yhteensä 2400 ml

Nutrilett Chocolate chip cookie -patukka oli todella ällömakea. Ei siitä muuta oikein osaa sanoa.
Nutrilett Fresh & fruity -smoothien makuyhdistelmä (appelsiini-, rypäle-, persikka-, guava- ja papaijamehutiiviste) sai smoothiesta hieman jogurtin makuisen sitä kuitenkaan olematta. Hedelmäinen kyllä, mutta ei välttämättä niin raikas, tosin ei tunkkainenkaan.
Nutrilett Seasalt & chocolate -patukka oli mukavan rouskuva mutta melko ällömakea. Suola maku olisi voinut tulla enemmän läpi.


                                     
Illalla paistoin pannulla kasviksia ja maustoin rakuunalla, lukijan iloksi otin annoksesta kuvankin...

Päivällä mietin jälleen dieetin tulevaisuutta. Voisin yrittää VLCD-dieettiä muutaman päivän ajan. Tämä tarkoittaa alle 800 kcal/päivä, mutta painoa voisi pudota nopeasti. Kolmen päivän reilun 800 kalorin kuuri sujui lopulta tosi hyvin joten voisin kokeilla hieman samantyyppistä. VLCD-dieettiin kuuluu 5 ateriaa päivässä, joko pirtelöitä tai pussikeittoja. Yhdessä 15 annoksen paketissa on vain yhtä ruokaa, joten kolme päivää kuluu samaa ruokaa syöden. Riippuu mitä kaupassa on tarjolla, mutta voisin itse syödä kasviskeittoa, en oikein innostunut Nutrilettin pirtelöistä jotka tuossa all-in-one -paketissa olivat. 

Päivä pulkassa, huomenna jatkuu taas kaloreiden laskenta. Hyvällä fiiliksellä, toivon.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti